keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Leikkaus

Tänä aamuna muru lähti kohti leikkaus-salia.
Olen touhunnut kokopäivän piha-hommia ja muuta jotta saisin muuta ajateltavaa, mutta kyllä se ajautuu jatkuvasti mieleen. Toivottavasti kaikki on  sujunut hyvin, ja että muru pääsisi mahdollisimman pian kotiin. Joudun jännittämään tietoa murusta huomis aamuun saakka, koska nukutuksen ja kovien kipulääkkeiden jälkeen muru on tokkurainen koko illan.

Onpa todella omituista olla yksin kotona, en edes muista koska viimeksi olen ollut yksin..

Jospa laittais sauna päälle, jos se hiukan edes rentouttaisi..



keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Muutoksia muutoksia.. Tässä on nyt tosiaan monta viikkoa tullut pohdittua työasiota, tai siis nimenomaan sitä paikkaa. Kolmisen viikkoa sitten olin jo niin kyrsiintynyt nykyiseen paikkaan, että olin valmis lopettamaan. Keskustelin sitten nykyisen esimieheni kanssa, että työpaikka nyt ei täysin vastannut sitä mitä oletin. Esimies puhui pääni pyörryksiin siitä kuinka juuri minä olen sopiva tähän työhön ja laitan vähän vauhtia muihinkin. Kieltäydyin kunnes esimies ehdottikin vakituista työpaikkaa, korotin panosta ja sanoin että jos saan saman summan kuin edellisessä paikassa, niin totisesti harkitsen ja näinhän tapahtui.

Pohdin plussia ja miinuksia työpaikkojen välillä, tulin siihen tulokseen, vaikka palkka on silti loppuen lopuksi hieman huonompi, kroppa on voinut hyvin, ei yhtään rintalihastulehdusta, jännetupin tulehdusta tai jotakin muuta mukavaa, sekä olen henkisesti ollut paljon virkeämpi ja iloinen. Ja työtäni oikeasti arvostetaan nykyisessä paikassa.

 Joten aion viiden vuoden jälkeen sanoa näkemiin kaupungille ja ottaa uuden haasteen vastaan ja tehdä uusilla voimavaroillani ja energialla silloin tällöin keikkaa kaupungille :)

Sellaisia muutoksia jälleen tälle kesän alulle! :)

Ps. Tänään julkaisitiin tämän kesän Helsinki Pride-ohjelma! www.helsinkipride.fi
Ja hieman reggae-menoa tähän iltaan..




Pps. Pakko vielä hehkuttaa Ruotsin euroviisuehdokasta, vau!

Go Loreen!