tiistai 24. joulukuuta 2013

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Ei tärpännyt tälläkään kertaa..harmittaa..  Pidetään nyt pari kuukautta taukoa..

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ihanaa joulukuu on alkanut! Jouluvalmistelut on hyvin suunniteltu ja keskiviikkona mennään murun kans jouluostoksille ja ihanille naisten joulumessuille! :) Tänä vuonna aion tehdä herkkulahjoja, esim suklaakonvehteja, vaahtokarkkeja suklaaseen dipattuna ja piparminttukepein yms.

Joulun tulo on pitänyt ajatukseni poissa vauva-projektista. 22.11 tehtiin toinen inseminaatio, joka oli aivan erilainen kuin edellein, oli eri lääkäri, jonka tapasimme ensi kerran, tämä oli mies henkilö ja makuuni höpötteli turhia ja oli hidas. Ongelmia oli saada siittiöt kohtuun, joten joutui käyttämään jotain välinettä jota ehdotuksestaan ei luojan kiitos näyttänyt minulle! Väline hieman nippaisi, mutta toinen kerta oli siis paljon epämiellyttävämpi!

Olen siis pyrkinyt olemaan ajattelematta asiaa ja tällä kertaa ei ole ollut minkään laisia oireita.. Viimeksi kaikki oli siis täysin psyykkistä..
Jännityksellä odotan, että tärppääkö.. Tällä kertaa kuitenkin asenne on aivan toinen, ehkä ei vieläkään tärppää, mutta toiveet ovat silti korkealla! Ensi viikonloppuna teen testin! Olisi parhain joululahja, raskaus! <3

tiistai 12. marraskuuta 2013

Pikkuhiljaa taas alkaa elämä hymyilyttämään.. Hetkellinen masennus iski, mutta ei tässä vielä luovuteta, harvoinhan ensimmäisestä inseminaatiosta tärppää ja jospa sitä ens kerralla ottais tosiaan rennosti eikä miettis ja pissis tikkuunkin vasta kun on oikea päivä..

Nyt kuitenkin yritetään uudestaan tässä kierrossa, eli tänään aloitin jälleen Femar- kuurin ja kierron 11 päivä on ultra.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan sovimme, että yritämme kaksi kertaa ja katsotaan jos ei tärppää niin sitten mietitään mitä tehdään.

Henkisesti tämä on kyllä oikeasti rankkaa, mutta kyllä tämä tästä, toinen kerta toden sanoo?

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kuukautiset alkoivat.. Ei tärpännyt.. Selvästikin kaikki oireet olleet psyykkisiä..kun niin halusi tulla raskaaksi.. Tunne on hetkellisesti masentunut, mutta noh uusi yritys parin viikon päästä. Jospa toinen kerta toden sanoo..

torstai 31. lokakuuta 2013

Kuusi päivää inseminaatiosta.. jatkuvaa kropan tutkiskelua ollut viime päivät ja tuntunut että olisi jo alkuraskauden oireita, mutta en voi varmaksi tietää, ehkä nuppi tekee tepposet.. Vissiin maanantaista alkaen olen juossut jatkuvasti pissalla, päätä jomottanut, eilen oli aivan järkky hedari. Olen ollut väsyneempi kuin yleensä, eilen särki vasenta pohjetta ja olen ollut hieman herkempi kuin normaalisti, sekä alavatsassa on vaan sellainen tunne ja eilen illalla pari nippailua tuntui.. Aaargh kun vain tietäsi että olenko raskaana..olen ajatellut tehdä jo ensi viikon alkupuolella testin, kun Clear Bluen-testissä lukee, että voi tehdä jo 4 päivää ennen oletettujen kuukautisten alkamis päivää. Nyt olen päättänyt ottaa rennosti ja yrittää olla stressaamatta.

Eilen iski flunssa.. osa oireista ehkä johtuu kuitenkin flunssasta, mutta toisaalta sanotaan, että raskaana vastustuskyky laskee ja ystäväni joka on raskaan kertoi, että raskausoireita voi tulla jo toisen hedelmöittymis päivän jälkeen.

Nyt olen saikulla ja lepäilen 4 päivää kotisohvalla ja suunnitelen joulua ;)

lauantai 26. lokakuuta 2013

Eilen se sitten tapahtui, inseminaatio. Ensin lääkäri ultrasi munasarjat ja kohdun ja kaikki vaikutti olevan hyvin, ihanteellisesti, vasemmassa munasarjassa oli kaksi 15 mm follikkelia ja kohdun limakalvon paksuus 10 mm. Parissa minuutissa 4 miljoona siittiötä uiskenteli sisälleni. Itse toimenpide ei juurikaan tuntunut, korkeintaan pientä nippailua.. Lääkärimme muistutteli että on 15-20% mahdollisuus tulla raskaaksi, mutta lopuksi sanoi jotakin sen suuntaista, että olisi ihme jos ei tärppäisi :)

Tänään onkin sitten ollut melkoiset ovulaatiokivut..toivottavasti pienet follikkelit hedelmöittyisivät tai edes toinen.

Nyt sitten 15 päivää odotellaan jännityksellä ja sitten tehdään raskaustesti.

torstai 24. lokakuuta 2013

Meillä olisi huomenna tiedossa ensimmäinen inseminaatio! Jänskättää hirveesti ja niin paljon odotetaan sitä ja toivottavasti tulevaa hedelmöittymistä! Meillä on myös mahdollista saada kaksoset, koska minulla on kaksi follikkelia, eli kaksi kypsää munarakkulaa. Toivoisimme, että molemmat hedelmöittyisivät, olisi ihanaa saada kaksoset, varsinkin tyttökaksoset <3 Pääasia on kuitenkin saada terve/terveet lapset sukupuolesta riippumatta, mutta paljon vaaleanpunaisia ajatuksia on ollut ilmassa.. ;)

Eli söin siis kuurin Femaria ja koska lääkärini arvio, että ovulaatio luultavammin osuu viikonlopulle, päätyi lääkärimme siihen, että tänä iltana muru pistää minulle Pregnyl- pistoksen (irroituspiikin), jotta ovulaatio käynnistyy.. Ja huomenna iltapäivällä se sitten tapahtuu, inseminaatio!!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Vauvaprojektin seuraava vaihe on, huomisesta alkaen syön kuurin femar-lääkettä, joka edistää munasolujen kasvua.. Kuukautisten toisesta päivästä kuudenteen, aamuin illoin kaksi pilleriä. Saas nähä muuttuuko oloni hormoonihirviöksi, tuskin :D sitten kierron 11 päivä ultra ja toiveissani ensimmäinen inseminaatio sen jälkeen maby, iih!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Syksy on saapunut ja me olemme saaneet vauvaprojektin etenemään vauhdilla!
Olemme käyneet ensikäynnillä, jossa keskustelimme tilanteestamme ja vaihtoehdoista.

Kävimme myös "lahjasoluneuvonnassa, psykiatrilla", joka oli mielestämme aivan turhaa ja kyseinen tunti keskittyi vain sukuumme, lähipiirin. Kyseinen "psykiatri" ymmärsi murun kokemukset aivan väärin ja oletti, että alkaisimme keskustelemaan asioistamme syvemmin, vaikka kyseinen henkilö jo ymmärsi muutenkin asiat omalla tavallaan. Hän myös "manasi" meille poika-lapsen, sekä saman tunnin aikana eron. Onneksi hänen luonaan täytyi käydä vain kerran.

Muuten klinikastamme olemme pitäneet, lääkärimme ja biologimme ovat olleet erittäin asinantuntevia, ymmärtäväisiä ja mukavia.

Meille on myös löydetty sopiva luovuttaja, joka vastaa toivettamme melkein täydellisesti! :)

Eilen kävin ensi kierron labranäytteitä otattamassa ja perjantaina tehdään ultra ja varjoainetutkimus.

Jännittäviä aikoja siis eletään, meidän perheessä! ;)

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Muutama kuva häistämme, jotka olivat ihanat ja kaikki sujui erittäin hyvin, turhaan stressasin/jännitin :P Päivä oli erinomainen ja vieraat viihtyivät. Esiintyjänä meillä oli Nikola, joka veti mahtavan shown! :)





keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Jännitys tiivistyy, juhlat lähestyy!
9 päivää 2 yötä hääjuhlapäivään!! jaiks!
Muru on nähnyt jo kaksi painajaista, että juhlat epäonnistuu, seremoniamestari ei tule paikalle, koska haluaa katsoa jääkiekkoa mieluummin! :D

Onneksi todellisuudessa kaikki on aikataulussa ja kaikki on tehty, sunnuntaina vielä vien kukkakauppaan asetelmien astiat.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ;)

Enemmän minua kyllä jännittää tuleva lauantai ja pikku veljeni valmistujaiset, joissa näämme kaukaisempia sukulaisiani, jotka eivät tiedä minun edes seurustelevan naisen kanssa. Onneksi äitini ja pappani rohkaisivat ja sanoivat parempi etteivät tiedäkkään niin ei ole ennakoluuloja, sekä mitä se heille kuuluu! Ihania! Ajatella, että ovat näin hyvin suhteemme hyväksyneet, jos miettii 2 vuotta taaksepäin!

Vähän fiilistely kuvia:

cake


perjantai 3. toukokuuta 2013

Hääjuhla lähenee, tasan 5 viikkoa h-hetkeen. Pikku hiljaa täytyy alkaa hoitaa asioita loppuun ja viimeistellä. Parin viikon päästä sovittu tapaaminen kaason ja seremoniamestarin kanssa, jotta saadaan käydä läpi päivän kulku, etenkin heidän osalta.

Huippu juhlat tulossa ainakin meidän mielestä ja sehän on tärkeintä!

Juhlintaa riittää, tämän kesän juhalahumu alkoi jo huhtikuussa, murun kummitytön valmistujaisilla, seuraavaksi onkin veljeni valmistujaiset 1.6.13.

Pinned Image

torstai 28. maaliskuuta 2013

haaveilua haaveilua <3

Pinned ImagePinned Image

"Hää-rekvisiitat" hankittu, vielä pientä askartelua tiedossa, ihanat kutsut valmiina ja mailman ihanimmat hääkarkit kanadasta saakka saapuneet ilahduttamaan vieraitamme!

Viikonpäästä koittaa hääpäivämme! <3 tulis jo äkkiä kesäkuu et pääsee juhlii! x)

Lisä haavena vauvoja vauvoja <3
Ystäväni raskauden myötä on lisääntynyt vauva-haaveilu <3

Pinned Image

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Hääsuunitelussa olemme jälleen päässeet eteenpäin. Viime viikolla maistelimme tulevaa hääkakkuamme, nams.



Kutsu kortit on tilattu, vielä infokortit pitää viilata loppuun. Tavoitteena olisi saada huhtikuun alussa kutsut menemään varsinkin anopin suuntaan, jota vaimokkeen sisko luultavasti joutuu hieman pehmittelemään, ah ihana suku!

Huomenna olisi tarkoitus pieniä hääjuttuja käydä ostamassa, sekä katsomassa yhtä vaihtoehtoista jatkopaikkaa ystäväni kanssa. Toivon, että jatkopaikka olisi sopiva kaikin puolin, koska sijaitsisi sopivasti hotellin yhteydessä. Olisi mukava kun voisimme hipsiä jatkoilta suoraan huoneeseen. :)

Muutenkin suunnittelu on erittäin hyvällä mallilla.

2 vko ja 6 päivää ja on hääpäivämme!
Juhliin on tasan 3kk!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Tänään oli viimeinen työpäivä vanhassa duunissa, ihanaa! Tämä viikko olikin melko kiireinen, ja suoraan sanottua välillä nousi savu korvista tiettyjen työkavereiden takia. Onneksi niitä kivojakin työkavereita on/oli tietysti ja ihanasti muistivat minua tänään kortein, kukin ja lahjakortein.

Nyt vietän vapaan viikonlopun ja maanantaina kohti uusia haasteita! :)

Ihanaa viikonloppua kaikille!

torstai 14. helmikuuta 2013

Täällä on hää-suunnittelu parhaimmillaan käynnissä! Aikalailla kaikki on jo suunniteltu valmiiksi, muutamia pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta. Minulla on ihana ystäväni kaasona, ja suurena apuna suunnittelussa.

Viralliseen rekisteröintiin on enää tasan 6 viikkoa! Juhlat pidämme vasta kesäkuussa lähimmille ystäville/sukulaisille.

Aika on siis kulunut aikalailla talvilomasta asti häitä suunnitellessa, tiistaina kävimme fatzerilla suunnitelemassa meidän hääkakkua! :)

Muutoksia tapahtuu nyt myös työrintamalla, irtisanouduin nykyiksestä työpaikastani ja aloitan maaliskuun alussa uudessa työpaikassa! :) Jännittäviä aikoja täällä siis elellään...

perjantai 11. tammikuuta 2013

Ihanaa, talvilomani alkoi tänää, jei! :)

Häiden suunnittelu on aloitettu, sunnuntaina olisi tarkoitus mennä katsastamaan hää-messut kaveri pariskunnan kanssa. Kesällä olisi siis tarkoitus juhlia pienimuotoisesti parisuhteemme rekisteröimistä. Tulevana kesänä onkin tiedossa monet juhlat, veljeni ja murun kummitytön valmistujaiset, sekä serkkuni rippijuhlat.

Talviloman kunniaksi hieman loma fiilisitä, vaikka itse vietänkin ihan kotosalla, enkä jossain lämpimässä.. :

tiistai 1. tammikuuta 2013



Vuosi vaihtui, mulla on sellainen fiilis, että tämä tulee olemaan erityinen vuosi! <3

Erittäin hyvää alkanutta vuotta 2013 kaikille! :) Meillä vuosi vaihtui lepäillen, olin illan töissä ja flunssan takia piti vielä ilta myöhään käydä lääkärissä hakemassa saikkua.. Muru meni aamulla töihin, ehkä ensi vuonna mekin juhlimme vuoden vaihdetta hieman hehkeämmin kuin vällyjen välistä :D