tiistai 17. syyskuuta 2013

Syksy on saapunut ja me olemme saaneet vauvaprojektin etenemään vauhdilla!
Olemme käyneet ensikäynnillä, jossa keskustelimme tilanteestamme ja vaihtoehdoista.

Kävimme myös "lahjasoluneuvonnassa, psykiatrilla", joka oli mielestämme aivan turhaa ja kyseinen tunti keskittyi vain sukuumme, lähipiirin. Kyseinen "psykiatri" ymmärsi murun kokemukset aivan väärin ja oletti, että alkaisimme keskustelemaan asioistamme syvemmin, vaikka kyseinen henkilö jo ymmärsi muutenkin asiat omalla tavallaan. Hän myös "manasi" meille poika-lapsen, sekä saman tunnin aikana eron. Onneksi hänen luonaan täytyi käydä vain kerran.

Muuten klinikastamme olemme pitäneet, lääkärimme ja biologimme ovat olleet erittäin asinantuntevia, ymmärtäväisiä ja mukavia.

Meille on myös löydetty sopiva luovuttaja, joka vastaa toivettamme melkein täydellisesti! :)

Eilen kävin ensi kierron labranäytteitä otattamassa ja perjantaina tehdään ultra ja varjoainetutkimus.

Jännittäviä aikoja siis eletään, meidän perheessä! ;)

4 kommenttia:

  1. hei! Mukava seurata muita samassa tilanteessa olevia :) jään seuraamaan teidän projektin etenemistä innolla :) meidän blogiin pääset kurkkaamaan : pikkunyytti.blogit.fi

    VastaaPoista
  2. Hei! Kurkkasin tiedän blogianne ja jään jännityksellä seuraamaan teidän taivalta! Paljon tsemppiä teille! :)

    VastaaPoista
  3. ihan kiinnostaa mitä sanoivat klinikalla vaimosi iästä? Kuintenkin jo suht vanha ja itse muistan kuinka kyylättiin ikää aina...

    VastaaPoista
  4. Kumma kyllä eivät ole vaimon iästä maininneet, muutenkin suurimmaksi osaksi keskittyvät minuun. Ovat kuitenkin mielestäni hyvin huomioineet hänet, varsinkin lääkärimme

    VastaaPoista