keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Jännitys tiivistyy, juhlat lähestyy!
9 päivää 2 yötä hääjuhlapäivään!! jaiks!
Muru on nähnyt jo kaksi painajaista, että juhlat epäonnistuu, seremoniamestari ei tule paikalle, koska haluaa katsoa jääkiekkoa mieluummin! :D

Onneksi todellisuudessa kaikki on aikataulussa ja kaikki on tehty, sunnuntaina vielä vien kukkakauppaan asetelmien astiat.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ;)

Enemmän minua kyllä jännittää tuleva lauantai ja pikku veljeni valmistujaiset, joissa näämme kaukaisempia sukulaisiani, jotka eivät tiedä minun edes seurustelevan naisen kanssa. Onneksi äitini ja pappani rohkaisivat ja sanoivat parempi etteivät tiedäkkään niin ei ole ennakoluuloja, sekä mitä se heille kuuluu! Ihania! Ajatella, että ovat näin hyvin suhteemme hyväksyneet, jos miettii 2 vuotta taaksepäin!

Vähän fiilistely kuvia:

cake


perjantai 3. toukokuuta 2013

Hääjuhla lähenee, tasan 5 viikkoa h-hetkeen. Pikku hiljaa täytyy alkaa hoitaa asioita loppuun ja viimeistellä. Parin viikon päästä sovittu tapaaminen kaason ja seremoniamestarin kanssa, jotta saadaan käydä läpi päivän kulku, etenkin heidän osalta.

Huippu juhlat tulossa ainakin meidän mielestä ja sehän on tärkeintä!

Juhlintaa riittää, tämän kesän juhalahumu alkoi jo huhtikuussa, murun kummitytön valmistujaisilla, seuraavaksi onkin veljeni valmistujaiset 1.6.13.

Pinned Image