torstai 25. marraskuuta 2010

Astia asiaa

Olen niin rakastunut Arabian Runo- astiasarjaan! <3 Upeasti tehtyjä astioita ja ihanan käytännölliset värit. Hyvin tyttömäinen astiasto, josta pidän kovasti.

Jouluun sopisi hyvin Runosarjan Hallamarja ;)


Nyt alkaa uuden astia sarjan keräys! Jee! :) Mutta edellisestä pitäisi päästä ensin eroon, olisiko joku kiinnostunut vähän käytetyistä Iittalan Taika-astioista?


torstai 18. marraskuuta 2010

Joulustressi

Kyllä, myös minä olen jouluihmisiä ja rakastan joulua. Nyt vain on ollut jo pitkään joulustressi tämän hetkisen tilanteen takia. Olen aina viettänyt joulut "perheen" luona, viime vuoteen saakka. Tänä jouluna päätin, uuden työni alettua, että olen töissä koko joulun aamuvuoroissa. Pelko perseessä, sukulaisteni reaktioista on ollut melkoinen. Ilmoitin äidilleni, että olen koko joulun töissä, että tulen kyllä käymään töiden jälkeen. Jolloin ensimmäinen reaktio oli; vai tulet sinä vain käymään! ..argh.

 Tänään sitten soitin äidilleni ja sanoin, että nyt olen tehnyt päätökseni joulusta. Vien aaton aattona viimeistään lahjat mummoni/äitini luokse (mummo hommaa joka joulu joulupukin aatoksi), jouluaaton vietän muruni kanssa aivan kahdestaan (uudenlainen aatto siis luvassa ja varmasti rauhallinen, romanttinen ja suklaan täyteinen ;) ), joulupäivänä menen sitten mummoni ja muiden sukulaisteni luokse syömään ja vastaanottamaan saamani lahjat (jos niitä nyt edes saan, lesboiluni vuoksi, huoh), tapaninpäivänä menemme murun kanssa isäni ja hänen kihlattunsa luokse, josta tulee varmasti mukava ilta, koska isäni on muuttunut hurjasti muutaman vuoden aikana ja muru on aivan ihastunut heihin.

Helpottaa oloa kun päätös on tehty ja äidille ilmoitettu. Nyt on minun aikani päättää omasta elämästäni!

Ps. kunhan joululahja puuhiin pääsen, laittelen vamasti askartelu ja leipomus kuvia x)

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

En ole aikoihin kerennyt kirjoitella, joten nyt ajattelin, kun on hetki aikaa niin voisin kertoa vähän kuulumisia.

Elikkäs uusi työ on alkanut, joka on tehnyt elämääni muutoksia, hieman kiirettä, sekä väsymystä myös. Uusi työ on ohjausta ja hyvin vähän hoidollista työtä ja olen siitä kovasti pitänyt, myös kroppani on ollut tästä hyvillä mielin. Yhteistä aikaa muruni kanssa se on kyllä vietynyt, mutta jatkossa pyrkimys olisi pyytää muutama yhteinen vapaa aina työvuorolistassa.

Eipä tässä siis kummoista kuulune, kohta on joulu joka on aina ihana asia. En kyllä yhtään tiedä millainen tästä joulusta tulee, kun päätin, että olen joulun töissä ja menen vain käymään perheen luona, toisaalta haluaisin kyllä olla murun kanssa. Ja sehän tässä kiukuttaakin kun mummoni ei varmasti missään nimessä suostuisi siihen, että menisimme sukuloimaan yhdessä. Odotan vain koska he rupeavat joulua suunnitelemaan, niin voisin tehdä ehdotuksen mummolle ideastani ja jos ei käy niin viettäkööt joulunsa keskenään!

Ps. Pidelkää peukkuja murulleni, jolla on huomenna pääsykokeet ylempään ammattikorkeakoulututkintoon! :)