Eilistä postausta voisin ehkä hieman avartaa..

Olen aina vannonut, etten koskaan aio mennä naimisiin, enkä missään nimessä hankkia lapsia.

Toisaalta silloin kun näin vannotin, ajattelin etten halua elämää miehen kanssa. Huonot kokemukseni miehistä aiheuttivat osittain nämä negatiiviset perheen perustamisen aatteet.. Mutta nyt 24-vuotiaana ajatukseni ovat muuttuneet..

Halusin rakastua, löytää rakkauden ja sen löysin, meidän kahden rakkaudesta syntyi pieni perhe.
Nyt kun olen löytänyt sen oikean ihmisen rinnalleni, tahtoisin ihanaisessa prinsessamekkounelmassa läheisten läsnäollessa vannoa rakkautta hänelle ja sanoa tahdon.

Mitä vauvakuumeeseen tulee.. keväästä lähtien katseeni on kohdannut monia pieniä taaperoita ja naisia ihanien isojen massujensa kanssa milloin missäkin, ehkäpä pahiten kuumeeni alkoi kun liikuskelin murun leikkauksen vuoksi kätilöopistolla...

Kuitenkin olen yrittänyt ajatella järkevästi kuinka paljon elämämme muuttuisi jos lapsi tulisi taloon. Muruni ei ole mikään nuori tyttönen enää, eikä varmasti enää jaksaisi lapsen kasvatusta kun ikää on jo 47-vuotta.. Eikä se lapsen hankkiminen niin yksinkertaista ole näin naisparille, eikä halpaa..Muruni aina vitsaileekin jos mainitsen jotain aiheeseen liittyvää, että ruotsin risteilylle vain ;)